29.10.2007

tytöt, tytöt

en ole varma näenkö lumiukkoja (eli sumentaako omat näkemykseni objektiivista maailmantulkintaa) vai onko oikeasti niin, että tyttöjen/naisten ongelmista "nykymaailmassa" puhutaan paljon enemmän kuin poikien ja miesten vastaavasta ongelmasta.

Väitteeni on, että kumpaakin sukupuolta koetellaan. Vaatimustasot naisten ja miesten käytökselle muuttuvat. Jos oletetaan (en väitä että näin on) että ennen maailma oli enemmän siten kuin se on aikojen alussa ollut, eli eläimellisempi. Tällä tarkoitan sitä että kummallakin sukupuolella oli paikkansa perheessä ja maailmassa; luolanainen hoiti imuroinnin luolassa ja luolamies heitteli keihästä toiveissa osua johonkin syötävään. Kun tästä lähdetään liikkumaan nk. tasarvoiseen maailmaan ei välttämättä mennä siihen suuntaan, että elämästä tulisi "helpompaa". Naisille näin voi ehkä käydä fyysisesti, miehille ei. Naisille tämä ottaa varmasti henkisesti koville, mutta niin miehillekin.

Loistava indikaattori tästä on lääkkeiden syöminen. Tarkemmin sanottuna sellaisten lääkkeiden joida ei oikeasti tarvitsisi syödä. Psyykelääkkeet kuuluvat tähän ryhmään, kuten myös erektiolääkkeet. Edellämainitut kuuluvat aamupöytään, koska elämästä on kadonnut huolettomuus. Se on kadonnut kummaltakin sukupuolelta, koska omaa paikkaa pitää etsiä. Naisilla ei ole varmuutta mistä saadaan ruokaa ja miehillä ei siitä onko kotona joku tekemässä ruokaa. En yritäkkään väittää että tämä vapaus missä elämme olisi huono asia, ehkä päin vastoin. Luulen vain, että nykyiset "ylhäältä" (tiedostajilta ja muilta paremmilta ihmisiltä) tulevat ohjeet miten pitää elää ja mikä tunne on "paha" ei itseasiassa anna niin paljon vapautta toimia miten haluaa. Ennakkoluulot ovat kiellettyjä ja luulen että kotiäidinkin elämä kuvitellaan enemmän nyrkin ja hellan välissä olemiseksi. Onko kotiäiteily loppumassa markkinatalouden takia, vai patriarkaalisen ja sovinistisen maailman merkkien hävittämisen takia?

Itse kirjoituksen aihe on (mielestäni) paljon nykyään mediahuomiota saava nuorten naisten pahoinvointi ja uudet vaatimukset. Kukaan ei tunnu puhuvan poikien ongelmista. Hieno esimerkki tästä on erektiolääkkeiden käyttö: vaikkei ongelmaa ole, tarvitsee niitä syödä koska tarvitsee olla täydellisessä kunnossa. Vaatimustaso on noussut.

Tämän takia erektiolääkkeitä pitäisi saada apteekista ilman reseptiä. Tai naisten pitää kaikkien alkaa näyttää psykologi-opiskelijoilta (kuvitelkaa Elisha Cuthbert, niin on aika lähellä) ja saada orgasmi pelkästä hipaisusta.

Ei kommentteja: