26.2.2008

mannerheim

ajankohtainen aihe. Syystä että joku kommunisti, on tehny savianimaation missä Mannerheim esitetään homona. Tämän kommunistin motiiveista voidaan tehdä seuraavan perusteella valistuneita arvauksia: "Olen ylpeä työstäni enkä suostu nöyristelemään. Tamperelaisena elokuvaohjaajana omistan teoksen Mannerheimin murhaamalle isosedälleni joka kaatui 90 kevättä sitten Tampereella tuskin kahtakymmentä vuotta eläneenä."

Ei kai siinä muuta, mutta tämä "taide" on rahoitettu julkisista varoista. Aivan, ennemmin lisää tämmöstä kuin lapsille jäävuoroja. Voi hyvä jumala.

Sananvapaus on pyhä asia, julkaiskoon ihmiset mitä haluavat. Voisivat vaan julkaista sen siten, etteivät sitä maksa suomalaiset veronmaksajat.

Uskoni ihmisiin on varmaan taas kaikkien aikojen pohjalukemissa. Ilmeisesti ihmiset eivät suostu näkemään edes ilmeistä: Neuvostoliitto ja Venäjä ovat kaikkein hienointa; Mannerheim kavereineen tuhosivat Suomen mahdollisuudet päästä kiinni kaikkien aikojen valtioon; Kommunismin ihanuus jäi kokematta oikeistolaisten takia.

Ainoa, mitä tämä ohjaaja linkvisti vai mikä nyt olikaan, niin onnistui antamaan itsestään ja tukijoistaan kuvan uskomattomina hulluina. Missä näitä epäloogisia punalasein maailmaa seuraavia ihmisiä oikeen kasvatetaan? Voin muuten olla melko varma, että tämä taitelija oli kovasti vastustamassa muslimien johtojäbän piirroksien julkaisemista. Mutta kapitalisti VHM ei olekaan ihminen -> hän ei kuulu tasa-arvon piiriin.

Laitan tähän loppuun vielä Helsingin Yliopiston postituslistalla liikkuneen viestin, joka hakee kyllä vertaistaan. O tempora, o mores!

"[SITVAS] Mannerheim ja sananvapaus

Alla oleva viesti on peräisin elokuvaohjaaja Katariina Lillqvistiltä.
Hän pyytää levittämään sitä eteenpäin. Äärioikeistolaiset
Mannerheim-fanaatikot saattavat yrittää estää Uralin perhosen esityksen
Tampereen elokuvajuhlilla tulevana viikonloppuna.
Viesti tuli minulle Vassin Pirkanmaan piirin kautta.

Katariina Lillqvistin ja Camera Cagliostro -elokuvaosuuskunnan nettisivu
sekä Katariinan kannanotto nousseesta kohusta on täällä:

http://www.cameracagliostro.fi/suomi

Jorma Mäntylä
YTT, tutkija
YLK 54 h. 302
Journalismin tutkimusyksikkö
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO
(03) 3551 8897 t.
Gsm 0400-333575

---------- Forwarded message ----------
Date: Tue, 26 Feb 2008 10:39:55 +0200
From: Taija Ilomäki
To:
Subject: Vielä sanavapaudesta!

Hei vielä,

lisätiedote eiliseen:

Äärioikeisto uhkaa sabotoida Uralin Perhosen esitykset Tampereen elokuvajuhlien aikaan.

Plevnassa perjantaina klo 18 ja lauantaina klo 20 kotimaisen kilpailun esityssarjassa animaationi on uhattuna ja elokuvaa rauhassa katsomaan saapuvien katsojien asema enemmän kuin epämukava jos salissa tulee huutotappelu.

Siksi pyydänkin nyt seuraavaa:

Tulkaa mahdollisimman sankoin joukoin tukemaan sananvapautta ja puolustamaan taiteen oikeutta tulkita historiaa omalla tavallaan ja ilman sensuuria. Jos päästämme uusnatsit riehumaan ja pilaamaan yhden esityksen, on vain ajan kysymys koska ja missä se toistuu uudestaan.

Mikäli molempien näytösten liput myydään loppuun, järjestämme tarvittavan määrän lisäesityksiä osuuskunnan toimesta. Jos näin käy, tiedotan välittömästi lisäesitysten ajan ja paikan.

Elokuvan virallinen pressinäytäntö 29.2 klo 17 Niagarassa, vapaa pääsy, tervetuloa myös sinne.

Katariina Lillqvist


************************



Otsikko: [SITVAS] Sanavapaudesta ja Uralin Perhosesta


Hei kaikki kulttuuriväki,

elokuvastani Uralin Perhonen on kasvamassa suurin debatti sensuurin ja
sananvapauden puolesta vuosiin.Sen toisena päähenkilänä on meidän
kaikkien tuntema Carl Gustav, joka esiintyy kerrankin omana raadollisena
itsenään.

Mannerheimin Perinnesäätiö vaatii sen julkista sensuuria ja
esityskieltoa televisiossa.Tämä on mielestäni riemastuttava saavutus
nukkeanimaatiolle!

TV1 on hyväksynyt alkuperäiskäsikirjoituksen yhdessä Suomen
Elokuvasäätiön kanssa eikä sen toteutuksessa ole poikettu piiruakaan
sovitusta.

Ohjaajaja vertaisin tilannetta ja oikeistovallan pönäkän
perinnelinnakkeen diktatuuria fundamentalistisen islamilaisvaltion
sensuuriin. Henkilökohtaisesti olen saanut kahden vuorokauden aikana yli
sata puhelinsoittoa joista suurin osa riemastuneita; jopa vanhat
työväenliikkeen veteraanit ovat jaksaneet soittaa ja nostaa "konjakit
Murha-Kustaan " kaatajalle. Mukaan on ikävä kyllä mahtunut vakavia
tappouhkauksia ja perheeni uhkailua mikä osoittanee vastapuolen henkisen
tason ilman sen kummempia psykoanalyysejä.

Olen ylpeä työstäni enkä suostu nöyristelemään. Tamperelaisena
elokuvaohjaajana omistan teoksen Mannerheimin murhaamalle isosedälleni
joka kaatui 90 kevättä sitten Tampereella tuskin kahtakymmentä vuotta
eläneenä.

Levittäkää kirjettä eteenpäin ja tulkaa puolustamaan moniäänista
kulttuuria elokuvateatteri Niagaraan perjantaina 29.2 klo 17.

sananvapausterveisin Katariina Lillqvist"

Ei kommentteja: