maalivahdit

jääkiekkomaalivahtien persoonallisuutta kuvaava tiheysfunktio on todennäköisesti kaksihuippuinen. Joko henkilö on täysin mulkku tai sitten hän on äärimmäisen hauska ja mukava. Päätelmäni perustuu monien vuosien aikana kerättyyn otokseen. Kaikilla maalivahdeilla on kuitenkin yksi yhteinen piirre: he ovat oppineet, että he menevät rikki pienestäkin kosketuksesta.

Oletetaan tilanne, jossa pelaaja yrittää osua maalin edessä ilmassa pyörivään kiekkoon. Sen sijaan, että hän osuisi kiekkoon, hän osuukin maalivahdin räpylään, joka tavoittelee myös kiekkoa. Tämän jälkeen maalivahti antaa kilpikädellä nätin oikean suoran pelaajaa kasvoihin ja joukkueen suurin ja rumin jätkä hyökkää poikkarilla kimppuun. Tämä kaikki sen takia, että maalivahtiin ei saa vahingossakaan koskea. Näin on, vaikka maalivahdilla on joukkueen isoimmat varusteet. Tahalliset vahingoittamisyritykset on asia erikseen, mutta maalivahti on oppinut, että motiiveilla ei ole väliä. Hän on aina kentän tärkein henkilö. Kuvatun nöyryyden puutteen takia en juuri pidä maalivahdeista.

Selitän moista, koska tämä voidaan huomata myös eri ihmisten käyttäytymisessä. Eräät vähemmistöt ovat maalivahdin kaltaisessa suojeluksessa. Yksilöhän maksimoi omaa hyötyään ja koska ihminen on itsekäs kusipää, maksimi monella löytyy satuttamalla muita. Näin toimitaan, koska erikoisasema antaa siihen luvan. Jos tuomarit alkaisivat antamaan maalivahdin pelaajiin kohdistuvista hyökkäyksistä jäähyjä, ne loppuisivat. Samoin, jos maalivahdin oman viiteryhmän (kaikki maalivahdit) painostuksesta maalivahti pakotettaisiin lopettamaan moinen diivakäyttätyminen. Pelaajien rooli tässä on kovin pieni. Niin on myös kansalla vähemmistöjen huonon käytöksen edessä.

Ehkä jos Suomessa kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin tasa-arvoisesti, niin ongelmat vähenisivät. Se, että positiivisen syrjinnän nimissä annetaan mille tahansa ihmisryhmälle erityisoikeuksia, aiheuttaa huonoa varsinkin sille kansanosalle, joka ei näitä oikeuksia saa, mutta myös koko yhteiskunnalle.