6.3.2008

uskovien onnellisuus

olin tänään paikallisessa osuuskaupassa ja vastaani tuli suomalainen nainen hijabbi päässä. Lähellä käyskenteli ilmeisesti hänen miehensä, joka vaikutti ehkäpä turkki-irak akselin maahanmuuttajalta. Jäin miettimään tuota rättipäässä kulkemista. Miksi ihminen pakottaa itsensä vapaudesta rajojen sisälle? Olen ennenkin tainnut kirjoittaa aiheesta, mutta vuodatetaan nyt lisää.

Keksin ainakin yhden varteenotettavan syyn: henkilöstä itsestään johtuvat epäonnistumiset vähenevät. Jos alkaa toimia esimerkiksi raamatun mukaan tarkalleen, epäonnistumiset/onnistumiset ovat korkeamman voiman tahto. Tämä johtaa siihen, että ihminen onnistuaan kiittää voimaansa ja iloitsee. Jos ihminen epäonnistuu (esim. läheinen kuolee) suruaika lyhenee, koska tämä oli vapahtajan tahto. Aika jäte teoria, mutta jotain kuitenkin.

Mitä väliä tällä kaikella on, jos ihminen on onnellinen? Haittaako minua se, että ihmiset toimivat kuten Kalevan uutisessa ja ottavat muutaman vaimon, jos vaimot ovat onnellisia. Ei kyllä haittaa yhtään. Itseasiassa olen kateellinen. Kaltaisen pelle ei saa kuin naisen joka on toiminut ennen minua koko kylän polkupyöränä, kun muslimimies saa naisen joka on koskematon. Parhaassa tapauksessa kaksi. Tämä on suuri vääryys. Haluun kanssa tällaisen diilin.

Palatakseni aiheeseen, tässä on ongelmansa. On ok, jos ihminen vapaasta tahdosta alkaa uskomaan ufoihin. Jos kukaan ei pakota sinua skientologiksi ja haluat kuitenkin liittyä Cruisen joukkoihin, that's fine for me. Ongelma on siinä, että ihmiset eivät saa tulla tai mennä miten haluavat. Jos joku hattivattiuskonto vaatii että omat lapset pakotetaan uskomaan hattivatteihin, ollaan väärillä jäljillä. Onnellisuushan syntyy kuitenkin loppupeleissä siitä, että ihminen tuntee tehneensä itse jotain oikein. Olkoonkin että tämä "oikein" on antautumista täysin jonkun muun aatteen vietäväksi. En väitä, että ihminen joka on kasvatettu tiettyyn uskontoon ei voi olla onnellinen, jos hän edelleen tähän uskontokuntaan kuuluu. Väitän, että kaikki jotka kasvatetaan tiettyyn muottiin ilman valinnanmahdollisuutta eivät ole niin onnellisia kuin voisivat olla. Tämä on väärin.

Ei kommentteja: